[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Parashat Tzav: Rukous on uhrimme

25.3. 2018, Yehuda Bachana.

Tänä sapattina luemme ja tutkimme Tooran lukukappaletta nimeltä Parashat Tzav. Tämä jakso on tarkoitettu papeille:

"Käske Aaronia ja hänen poikiansa ja sano: Tämä on laki polttouhrista.” – 3. Moos. 6:9 

Lukukappaleemme jatkaa aihetta uhreista. Tänään haluaisin selittää juutalaisuuden käsitettä, jonka mukaan rukous korvaa uhrin. Sen jälkeen haluaisin käsitellä rukousta ja sen tärkeyttä juutalaisuudessa ja myös meidän elämässämme uskovina.

Rukous uhrina

Mikä uhri meidän on määrä tuoda Jumalalle nyt, kun temppeli on hävitetty? Toinen temppeli tuhoutui 70 jKr., noin 40 vuotta sen jälkeen, kun Jeshua nousi taivaaseen, missä hän parhaillaan istuu voiman oikealla puolella. Temppelin hävityksen jälkeen kaikki uhrit lakkasivat. 

Oppineet päättivät, että ilman mitään todellista vaihtoehtoa rukouksen tulisi korvata uhrit seuraavan Hoosean kirjan jakeen perusteella:

”Ottakaa mukaanne sanoja ja palatkaa Herran tykö ja sanokaa hänelle: ’Anna anteeksi kaikki rikokset, ota armoihisi, niin me tuomme sinulle uhrimulleiksi huultemme uhrit.’” – Hoos. 14:2 

Juutalaisuus tulkitsi tämän jakeen temppelin hävityksen jälkeen seuraavasti: ”Härkien uhraamisen sijaan, kun me emme voi tehdä sitä, koska ei ole temppeliä, me uhraamme rukouksia ja kiitosta huuliltamme Jumalalle. Nämä ovat arvokkaampia hänelle kuin mikään uhri tai alttari.”

Tämän tähden juutalaisuudessa rukousmääräykset päätetään uhrilakien mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että kunkin rukouksen ajankohta ja nimi ovat sovitetut yhteen vastaavan uhrin kanssa.

Niinpä aamu-, keskipäivä- ja iltarukoukset, joita uskonnolliset juutalaiset päivittäin rukoilevat, palvelevat vaihtoehtona alituiselle uhrien uhraamiselle, jota tapahtui ilmestysmajassa ja temppelissä.

Lisäksi “Mussaf”-rukous, jonka juutalainen palvoja lisää sapattina ja pyhäpäivinä, on korvaamassa ”Mussaf”-uhria, joka oli lisäuhri sapattina.

On todella monenlaisia rukouksia:

  • Hallel (ylistys) – otetaan tavallisesti Siddurista (rukouskirjasta) tai seurakunnan laulukirjasta.
  • Kiitosrukous
  • Anomiset
  • Anteeksiantamus
  • Ryhmä- ja henkilökohtainen rukous

Miten meidän tulisi rukoilla?

Jeshua antoi joitain ohjeita koskien rukoilemista Matt. 6:5-8. Meidän ei tulisi olla kuten ulkokullatut, jotka pitävät siitä, että ihmiset näkevät heidän rukoilevan; ei sellaisia, jotka ”esittävät” rukousta. Sillä he ovat jo saaneet palkkansa – tarkoittaen sitä, että palkintona rukouksesta on vastaus, henkilön Jumala-suhteen vahvistuminen, kiitollisuus Jumalaa kohtaan.

 

Kun rukoilemme henkilökohtaisen rukouksen, meidän on oltava paikassa, jossa meitä ei häiritä, se merkitsee oven sulkemista, yhteyden katkaisemista maailmaan ja olemista yksityisessä paikassa. Tänä aikana se merkitsee kännykän ja minkä muun tahansa elektronisen laitteen sulkemista.

Yksi rukouksen päämerkityksistä on muistuttaa meitä itseämme kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet Jumalalta. Jumala tuntee tarpeemme eikä hän tarvitse listaa rukouspyyntöjä. Hän loi meidät ja tietää paremmin kuin me itse, mitä me tarvitsemme.

Niinpä rukous on meitä itseämme varten muistuttamassa meitä riippuvuudestamme Jumalasta, tarpeestamme saada hänen siunauksensa, ja muistuttamassa meitä jatkuvasti kaikesta siitä hyvästä, jolla Jumala on meitä siunannut tähän hetkeen asti.

On tärkeää, että jokaisessa rukouksessamme ilmaisemme kiitollisuuttamme Jumalaa kohtaan. Tämän merkitys on siinä, että se auttaa meitä näkemään elämämme maljan olevan puolillaan, se totuttaa meitä näkemään ja tunnistamaan siunauksen, ja se on omiaan ohjamaan meitä eteenpäin elämän positiivisella polulla.

Miten meidän ei tulisi rukoilla?

Vaatiiko uskomme Jumalaan kaiken hyvän lähteenä ja se tosiasia, että olemme riippuvaisia hänestä, että luovumme käytännön teoista huolehtiaksemme jokapäiväisistä tarpeistamme? Onko siinä jotain väärää, että uskova pyrkii auttamaan itseään omalla voimallaan?

 

Pitäisikö esimerkiksi ottaa koti-, auto-, yritys- ja jopa henkivakuutus? Onko tämä sallittua?

Juutalaisen ymmärryksen mukaan, jonka uskon olevan oikea ja raamatullinen, meidän on tehtävä parhaamme turvataksemme omaisuutemme niin, että meitä suorastaan vaaditaan vakuuttamaan kaikki, mitä omistamme. Kenenkään ei tulisi laiminlyödä turvallisuuttaan ja toimeentuloaan.

Odotus, että rukoukset tuottavat meille toimeentulomme tai omaisuutemme yliluonnollisen varjelun, on kiellettyä ja vastoin juutalaista ajattelua. Ihmisen on itsensä tehtävä työtä hankkiakseen oman ja perheensä toimeentulon ja hänen on huolehdittava omaisuutensa turvaamisesta.

Juutalaisuudessa me suhtaudumme sairauteen samalla tavalla. Me kyllä rukoilemme terveyden ja paranemisen puolesta, ja Jumala todella parantaa sairaan, mutta missään tapauksessa potilaan ei tulisi pidättyä ammattimaisesta lääkinnällisestä hoidosta siksi, että hän uskoo Jumalan parantavan hänet.

On tärkeää huomata, että perinteisen juutalaisen käsityksen mukaan, ei tule rukoilla näkyvää ihmettä eikä muutosta luonnolliseen asioiden järjestykseen. Mishna antaa seuraavan esimerkin:

”…Jos vaimo olisi raskaana ja hänen miehensä sanoisi: ’Olkoon Sinun tahtosi, että vaimoni synnyttää pojan’, olisi tämä rukous turha. Jos mies olisi tulossa tietä pitkin ja kuulisi itkun ääntä kaupungissa ja sanoisi: ’Olkoon Sinun tahtosi, että nämä eivät ole minun taloni lapsia’, tämä olisi turha rukous.” – Mishnah Berakhot 9:3b

Jos henkilö tulee lähelle taloaan ja kuulee itkua, juutalaisuuden mukaan hänen ei tulisi rukoilla, että tämä ei olisi hänen kotinsa, sillä ihmiset naapurustossa jo tietävät, mikä on itkun lähde, ongelman lähde, ja rukous luonnon järjestyksen muuttamiseksi, asian olemuksen tai jo tapahtuneen tosiasian muuttamiseksi, ei ole hyväksyttävää vaan on vastoin sitä tapaa, miten Jumala ohjaa maailmaa.

Herran rukouksen erittelyä

Rukous on uskon perusosatekijä, ja se toimii yhteyden pitämisen välineenä ihmisen ja Jumalan välillä. On tärkeää muistaa, että rukous ei ole keino hankkia etuuksia Jumalalta.

 

Jeshua opetti meitä rukoilemaan tällä tavalla:

Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;  tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].” – Matt. 6:9-13 

Tässä rukouksessa Jeshua opettaa minkä tahansa hyvän ja oikean rukouksen perusasiat. Rukous alkaa juutalaisuuden suurimmalla ohjeella: Kiddush Hashem (Jumalan nimen pyhittämisellä).

Juutalaisuudessa elämällä on suurin arvo, mutta elämän yläpuolella on Jumalan nimen pyhittäminen. Meille on tuttu käsite [dying for Kiddush Hashem] kuolemisesta Jumalan nimen pyhittämisen puolesta.

Rukoukseen sisältyy Jumalan ylistys, sen tunnustaminen, että olemme todella pieniä, ja että Jumala toteuttaa tahtonsa maan päällä niin kuin taivaassa, tarkoittaen, että hänen tahtonsa, ei meidän, tapahtuu.

Lopulta meidän on muistettava, että me olemme välikappaleita Jumalan kädessä eikä päinvastoin. Jumala varjelkoon, että erehtyisimme ajattelemaan, että Jumala on meidän käsissämme välikappale, jolta meidän on tarkoitus saada lahjoja. Ei, vaan me olemme välineitä Jumalan kädessä ja meidän rukouksemme eivät ole, että meidän tahtomme, vaan että Sinun tahtosi! 

“Meidän jokapäiväinen leipämme” voisi viitata moniin aiheisiin: Se voi tarkoittaa Tooraa, kuten “auta meitä pitämään Sinun käskysi”, se voisi olla pyyntö päivittäisten tarpeittemme täyttämisestä tai se voi olla jokin vakiintunut asia.

Esimerkiksi: Se on hänen jokapäiväinen leipänsä, että hän tekee vapaaehtoistyötä kerran viikossa tuossa paikassa. Toisin sanoen se merkitsee: Anna meille voimaa palvella Sinua säännöllisesti ja uskollisesti.

Jeshua jatkaa mainitsemalla yhdestä Tooran perusperiaatteesta, samalla mitalla – periaatteesta. Anna meille meidän syntimme anteeksi samaan määrään asti kuin me annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Samalla mitalla –periaate on perustavaa laatua oleva ei vain ns. ”Vanhassa testamentissa” (”silmä silmästä”) vaan kautta koko Jumalan Sanan:

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” – Matt. 7:1,2 

Jeshua opettaa, että mitä hyvänsä me emme tahdo, että meille tehdään, meidän ei tulisi tehdä toisille, ja mitä hyvänsä me tahdomme meille tehtävän, meidän pitäisi tehdä toisille, sillä armolliset saavat armon, ne, jotka antavat, saavat myös vastaanottaa.

Päätämme Herran rukouksen pyynnöllä varjeluksesta kiusauksesta ja kaikesta pahasta, sillä Hän on hallitsija, Kuningasten Kuningas

Lopuksi

Pyyntöjemme lisäksi rukouksissamme meidän on myös kiitettävä Jumalaa elämästämme, ruuasta, jota syömme, hänen varjeluksestaan elämässämme. Meidän on myös ajateltava rukouksessa muita, eli rukoiltava toisten paranemisen ja pelastumisen puolesta, pyydettävä varjelusta kansakunnallemme.

 

Tehtävämme on kantaa rukouksessa kotimme ja yhteisömme jäseniä ja asettaa heidät valtaistuimen eteen ja rukoilla, että meitä käytettäisiin Jumalan kunniaksi.

Netivyah

Jerusalemin rukouslista 15.3.2018

Joseph Shulam, Jerusalem, Israel

Tämän sapatin Toorateksti on Kolmannesta Mooseksen kirjasta. Viime vuonna opetin pääasiassa juuri tästä kirjasta neljällä mantereella. Viimeksi opetin siitä tämän vuoden tammikuussa Amsterdamissa, Alankomaissa. Kolmas Mooseksen kirja ei ole helppo opiskelukohde tänä päivänä. Tavallisimmin syyksi sanotaan, että Kolmas Mooseksen kirja käsittelee pappien ja leeviläisten toimintaa Ilmestysmajassa ja sitten myöhemmin Jerusalemin temppelissä. Nykyään kun ei juutalaisilla eikä kristityillä ole konkreettista temppeliä, emmekä enää uhraa eläinuhreja kivisillä alttareilla. Kristityt opiskelevat harvoin Kolmatta Mooseksen kirjaa, vaikka juuri se on Tooran kirjoista se, jota Jeshuua, Paavali ja muut Uuden Testamentin kirjoittajat lainaavat. Esimerkiksi lauseet ”Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi” ja ”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, olen Pyhä” ovat Kolmannesta Mooseksen kirjasta.

Uhrikysymys on monisäikeinen kaikissa uskonnoissa. Vaikuttaa siltä, että ihmisen luontoon kuuluu uhrata ja antaa lahjoja niille voimille, jotka hallitsevat elämäämme, rakastamillemme ihmisille ja Jumalalle. Kaikissa uskonnoissa on jonkinlainen jumalille uhraamisen järjestelmänsä. Arkeologien löytämä vanhin temppeli löytyi Ein Gedin yläpuolelta Juudean erämaasta Kuolleen Meren läheltä.Tämä temppeli on peräisin ajalta ennen seitsemättä vuosituhatta ennen Messiasta, eli yli 9000 vuotta sitten. Se on seuraavanlainen: leveä huone, jossa on erityinen penkki heidän jumaliensa, epäjumaliensa, istuimeksi. Penkki, jolle laitetaan jumalille tuodut lahjat, alttari arvokkaita uhreja varten, vesiallas ja alttari, jolla uhrataan eläinuhreja. Etelä-Amerikassa muinaisissa mayojen ja inkojen temppeleissä oli aina paikat uhreja varten, ja uhrit olivat usein ihmisuhreja. Sama ilmiö toistuu kaikissa muinaisissa temppeleissä. Tästä syystä kerron teille, mitä ajatteli eräs suurimmista 1100-luvulla eläneistä rabbeista Espanjassa muslimivallan aikana. Tämä rabbi oli lääketieteen tohtori ja hän palveli muslimikalifia, jonka hallintavalta ulottui Atlantilta aina Tyynelle Merelle, ja käsitti näin koko kymmenennen ja neljännenkymmenen leveyspiirin alueen.

Maimonides kirjoittaa seuraavasti israelilaiseen uskoon liittyvistä uhreista: ” Noin viidesosa Pentateukista ja kolmasosa Talmudista on omistettu korbanot- uhreille. Syntymä, pelastuminen ahdistuksista, juhlien tuoma ilo ja tahaton synti liittyvät kaikki korbanotiin tai senkaltaisiin menoihin. Vaikka Pyhyyden Huone (Jerusalemin Temppeli) hävitettiin, korbanotin keskeinen asema uskonnollisessa elämässä ei sammunut. Moni rukous keskittyy niihin liittyviin asioihin. Etsimme jatkuvasti niiden uudelleen käyttöönottoa rauhan ja poliittisen vapauden aikakaudessa, joka sallisi meidän palvella Jumalaa niin kuin muinaisina vuosina.”

Rambam oli sitä mieltä, että Jumala antoi meille korbanotit vieroittaakseen meidät pois niiden pakanakansojen epäjumalakeskeisistä tavoista, joiden keskellä olimme eläneet.

Siksi Jumala suuntasi uhraamistaipumuksen kohdistumaan Itseensä ja käski meidän uhrata uhreja Hänelle kitkeäkseen meistä pois oppimamme väärät asenteet.

Kirjassaan ”A guide to the Perplexed” Rambam toteaa: ” Kun Jumala lähetti Mooseksen tekemään meistä pappisvaltakunnan ja pyhän kansan (2 Mooses 19:8) Jumalan viisauden avulla… tapaan, joka oli noina päivinä yhteinen kaikkille ihmisille ja palvontatyyli johon israelilaiset oli kasvatettu, sisältyi eläinten uhraaminen niissä temppeleissä, joissa oli tiettyjä kuvia, noiden kuvien kumartaminen ja suitsukkeen polttaminen niiden edessä… oli Jumalan viisauden ja suunnitelman mukaista, mikä näkyy koko luomakunnassa, että Hän ei käskenyt meitä lopettamaan ja lakkaamaan noudattamasta kaikkia näitä palvelumuotoja; sillä sellaisen käskyn noudattaminen olisi ollut ihmisen luonteen vastaista, sillä ihminen tarrautuu yleensä siihen, mihin hän on tottunut… Tästä syystä Jumala antoi tällaisten palvelemistapojen jatkua; Hän siirsi Omaan palvelukseensa sen mikä oli aiemmin kuulunut luotujen olentojen ja kuviteltujen ja epätodellisten asioiden palvontaan, ja käski meidän palvella Häntä samalla tavalla.” (Rambamin esitys uhreista löytyy Guide to the Perplexed kirjan Kolmannen Kirjan luvusta 32.)

Näemme Maimonideksen asenteen kaltaisen asenteen esim. Jeremia 7:21-23:ssa: ”Näin sanoo HERRA Sebaot, Israelin Jumala: ´Lisätkää polttouhrinne teurasuhreihinne ja syökää itse lihat. Sillä en minä puhunut teidän isillenne poltto- ja teurasuhreista enkä antanut niistä käskyä, kun vein heidät pois Egyptin maasta. Sen sijaan minä annoin heille tämän käskyn: Kuunnelkaa minun ääntäni, niin minä olen teidän Jumalanne ja teistä tulee minun kansani. Vaeltakaa kaikessa sitä tietä, jota minä käsken teidän vaeltaa, että teidän kävisi hyvin.”

Jesaja 1:12-14 kuuluu: ”Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii – minun esipihojeni tallaamista? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria, uhrisavu iljettää minua. En voi enää sietää uuttakuuta, en sapattia enkä kokouksen kuuluttamista, vääryyttä ja juhlakokousta. Minun sieluni vihaa teidän uudenkuun juhlianne ja juhla- aikojanne. Niistä on tullut minulle kuorma, jota olen väsynyt kantamaan.” Tämä näkökulman ymmärtäminen suhteessamme Luojaan on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää. Jospa voisimme ymmärtää tämän periaatteen, jonka Paavali sanoo selvääkin selvemmin ateenalaisille Apostolien tekojen 17:24-28:ssa: ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä. Eikä hän ole ihmiskäsin palveltavissa, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin, Hän joka itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat, jotta he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla löytäisivät hänet. Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.” Seurakunnalle lahjoittaminen ja uhraava antaminen palvelee yhteisöä, niin opetuslapsia kuin uskovia ja myös ei-uskovia. Kun apostoli Paavali toi Vähä-Aasian ja Kreikan seurakunnilta kokoamansa uhrilahjan Jerusalemin köyhille, hän sanoo, miten hän menetteli tuon rahalahjan kanssa: ”Monien vuosien jälkeen tulin tuomaan almuja kansalleni ja toimittamaan uhreja” (Apt.24:17).

Tässä sana ´uhreja´ ei tarkoita rahaa, vaan nimenomaan uhrin antamista Jerusalemin Temppelissä. Tämä käy selväksi Apostolien tekojen luvusta 21, kun Jaakob ja Jerusalemin vanhimmat kehottavat Paavalia menemään Temppeliin todistaakseen, että hän ei ole opettanut Tooraa vataan.