[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Parashat Yitro: Minun Jumalastani meidän Jumalaamme

4.2.2018, Yehuda Bachana

Tänä sapattina luemme ja opimme Parashat Yitrosta. Tämä on tärkeä Tooran lukukappale, koska se kertoo siitä, miten Jumala antoi Israelin kansalle kymmenen käskyä, jotka muodostavat Tooran ytimen.

Lisäksi Parashat Yitrossa huomaamme Toorassa tapahtuneen suuren muutoksen. Painopiste kääntyy yksilöistä ryhmään. Tämä on valtava muutos siinä, miten me käsitämme Jumalan. Tämän asian tärkeys on siinä, että ymmärrämme, missä meidän korostuksen kohteemme on. Ajattelen, että painopisteen on oltava kansassamme, ja pienemmässä mittakaavassa meidän uskomme vaatii sitä, että olemme yhteydessä niihin, jotka ovat ympärillämme.

Kysymys on vakava: onko korostukseni henkilökohtaisessa suhteessani Jumalaan vai yhteydessäni kansaani ja sitten meidän suhteessamme kansana Jumalaan?

Kymmenen käskyä ja yksilö

Monet kymmenestä käskystä viittaavat siihen, miten me suhtaudumme muihin ryhmässä.

 

Aloitetaan kymmenestä käskystä, Tooran ytimestä, Tooran varsinaisesta perustuksesta, jumalallisen lain olemuksesta ihmisiä varten. Kymmenestä käskystä kahdeksan muodostavat terveen ja asianmukaisen yhteiskunnan perustan.

Yhteiskuntamme voisi olla turvallinen, terve ja vahva, jos ihmiset noudattaisivat käskyjä “älä varasta”, ”älä tapa” ja ”älä himoitse”. Ja jos me kaikki kunnioittaisimme vanhempiamme ja huolehtisimme heistä sen sijaan, että ajattelisimme vain itseämme. Jopa lepopäivä on tärkeä ihmiskunnalle. Jos vain pitäisimme yhden päivän, jolloin jokainen on vapaa, jokainen on tasa-arvoinen, ei olisi työtä, ei johtajaa, ei työläistä, ei orjaa eikä herraa – jokainen olisi yhdenvertainen, ja jokainen lepäisi kerran viikossa.

Todellakin kymmenen käskyä sisältävät Tooran pääperiaatteet.

Ensimmäinen käsky on enemmän henkilökohtainen: 

Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. – 2. Moos. 20:3 

Elämme kaksijakoisessa maailmassa. Kyllä tai ei, plus tai miinus, puolesta tai vastaan. Maailmaamme ohjataan nerokkailla tietokoneilla ja koneilla, jotka toimivat tämän yksinkertaisen periaatteen mukaan. On tai ei ole oikeaa tai väärää. Jokaisella kolikolla on kaksi puolta ja niin on kaikella elämässä. Jos tuet jotakin, silloin vastustat sitä, joka ei ole tämän puolella. Jokainen ”kyllä” rajoittaa “eitä”. 

Jumala aloittaa kymmenen käskyä kertomalla sen, mikä on totta, mikä oikein ja kuka on kaikkeuden Luoja. ”Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Samassa määrin kuin uskomme Jumalaan, vastustamme jumalan kuvia, muita jumalia, muita oppeja. Ei, Allah ei ole Jumala, ainakaan hän ei tuonut Israelin kansaa pois Egyptistä. Niinpä kyllä, meidän on vastustettava Allahia ja jokaista muuta epäjumalaa. 

Muutos kertomuksessa

Lukukappaleessamme on selvästi havaittavissa käännekohta siinä tavassa, miten yksilöä ja ryhmää kohdellaan.

Ennen Egyptistä lähtöä meillä on yksityiskohtainen kuvaus maailman luomisesta, ja meillä on painopiste esi-isiemme yksityisessä elämässä. Saamme pääsyn Abrahamin elämän yksityisimpiin puoliin. Kuulemme Haagariin liittyvistä vaikeuksista, kuulemme isästä, joka rakasti Eesauta ja äidistä, joka rakasti Jaakobia. Menemme syvälle Jaakobin elämän yksityiskohtiin – on vihaa, rakkautta ja mustasukkaisuutta, on raamatullista saippuaoopperaa.

Tämä kaikki tapahtuu ennen lähtöä Egyptistä. Egyptistä lähdön jälkeen tulee muutos. Tänä sapattina havaitsemme hyvin mielenkiintoisia yksityiskohtia Mooseksen yksityiselämästä:

Ja Midianin pappi Jetro, Mooseksen appi, sai kuulla kaikki, mitä Jumala oli tehnyt Moosekselle ja kansalleen Israelille… Ja Jetro, Mooseksen appi, otti mukaansa Sipporan, Mooseksen vaimon, jonka tämä oli lähettänyt kotiin… Ja hän käski sanoa Moosekselle: "Minä, Jetro, sinun appesi, ynnä vaimosi kahden poikansa kanssa olemme tulleet luoksesi". – 2. Moos. 18:1,2,6 

Vasta nyt ja ohimennen saamme tietää eräästä tärkeästä tapahtumasta Mooseksen elämässä: hän jätti vaimonsa Sipporan ja kaksi poikaansa… Ja meille herää tuhat kysymystä, milloin tämä tapahtui? Miksi tämä tapahtui? Onko tämä käsky Jumalalta? Vai kenties Mooseksen henkilökohtainen päätös? Mitä tapahtui Sipporalle tämän kohtauksen jälkeen? Kaikki nämä kysymykset jäävät vastausta vaille.

Jos tämä dramaattinen tapahtuma oli ennen Exodusta, on järkevää olettaa, että Toora kertoisi meille monia yksityiskohtia. Tämä hiljaisuus ei ole sattumaa. Toora ei kerro tästä, koska on kysymys Mooseksen ja hänen perheensä yksityiselämästä. Tästä eteenpäin se, mitä tapahtuu Mooseksen perheessä, ei kuulu meille.

Tästä eteenpäin me olemme kansakunta – me emme ole enää perhe. Me olimme aikaisemmin kuvaannollisesti puhuen perhe, meillä oli tapana istua iltaisin nuotion äärellä ja jutella siitä, mitä perheessämme tapahtuu, keskustella ongelmistamme. Nuo päivät ovat nyt ohitse, meistä on tullut iso ja kehittynyt kansakunta.

Tooran antaminen on myöskin kansallinen asia. On mahdollista, että patriarkat eivät tarvinneet Tooraa. Perhepiirissä kaikki ratkaistiin keskustelemalla, ja kansakunnan patriarkat puhuivat suoraan Jumalalle, ei ollut tarvetta organisoidusta lakijärjestelmästä. 

Nyt Egyptistä lähdön ja kansakunnan syntymisen jälkeen tarvitaan organisoitu lakijärjestelmä – ”Toora”.

Olemme osa kansaa

Palataksemme kymmeneen käskyyn, ihmiselle annetun jumalallisen lain johdantolauseessa Jumala, joka loi koko maailman ja ihmiskunnan, valitsee esitellä itsensä ei maailman Luojana, vaan Jumalana, joka toi Israelin kansan ulos Egyptistä. Huomaa, ettei Jumala myöskään esittele itseään esi-isiemme Jumalana tai Abrahamille ja Jaakobille annettujen lupausten täyttäjänä. Hän esittelee itsensä Jumalana, joka toi Israelin kansan ulos Egyptistä ja tehdessään tämän loi Israelin kansakunnan.

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. – 2. Moos. 20:2,3 

Tämä on mitä tärkein asia. Se on itse asiassa avainasia meille ja meidän lapsillemme. Jumala vaatii meitä muistamaan Egyptistä lähdön monissa tilanteissa, pääsiäisenä, sapattina ja kaikkien juhlien yhteydessä. Monet jakeet käskevät meitä muistamaan tämän päivän:

…että alati muistaisit sitä päivää, jona lähdit Egyptin maasta. – 5. Moos. 16:3 

Me uskovina Israelin maassa olemme osa tätä kansaa, jonka Jumala vapautti ja toi ulos Egyptistä. Me emme ole eristettyjä historiasta emmekä me seiso Jumalan edessä pelkästään yksilöinä. Meidän oikeutemme on kansan, Israelin kansan, oikeuden alaisuudessa. 

Väkevällä kädellään ja ojennetulla käsivarrellaan Jumala toi meidät ulos Egyptistä ja vei Luvattuun maahan. Toora vaatii meitä muistamaan tämän koko elinaikamme. Jumala on kansan Jumala, ryhmän Jumala – Jumala ei ole minun oma yksilökohtainen Jumala, ei ainakaan niin kuin hän oli Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.

Tästä eteenpäin Jumala asuu kansassaan, Jumala asuu ryhmässä ja minä olen osa kokonaisuutta.

Ja minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, joka vein heidät pois Egyptin maasta, asuakseni heidän keskellään. Minä olen Herra, heidän Jumalansa. – 2. Moos. 29:45,46 

Ryhmän tärkeys

Aloitimme tämänpäiväisen keskustelun ymmärtäen, että Toorassa on useita “avaintekstejä” kuten Parashat Bereshit ja Parashat Yitro. Parashat Bereshit kertoo ihmisen luomisesta ja siitä tosiasiasta, että ihmistä ei ollut tarkoitettu olemaan yksin:

Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä. – Genesis 2:18b 

Parashat Yitro kertoo, että on syntynyt kansakunta, ryhmä, ja jälleen kerran ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin – ei edes yhteydessä Jumalaan. 

Mikä on minyan’in merkitys judaismissa? Se tarkoittaa velvoitetta rukoilla (määrätyt rukoukset), kun paikalla on vähintään kymmenen ihmistä. Yhdeksän ihmistä, olivatpa he kuinka hurskaita tahansa, eivät pysty luomaan minyan’ia.  Minyan syntyy, kun on kymmenen, ja kun he ovat yhdessä, juutalaisen ymmärryksen mukaan, jumalallinen läsnäolo asuu heidän keskellään. Tämä tarkoittaa, että tämä ei ole riippuvaista palvojien henkilöllisyydestä vaan heidän liittymisestään yhteen julkisena yleisönä.

Ajattelen, että Jeshua myös ohjasi meitä tällä tavalla:

Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä. – Matt. 18:20 

Jeshua opettaa meitä, ettei ole kysymys minusta ja minun Jumalastani. Sen sijaan minä olen osa yhteiskuntaa, olen osa perhettä, olen osa yhteisöä, olen osa kansakuntaa – ja Jumala asuu meissä, ei ainoastaan minussa.

Raamatullinen ilmaisu ankarimmasta rangaistuksesta, minkä kukaan saattoi saada, on:

[Hänet] hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni. – 1. Moos. 17:14b 

Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista. – 2. Moos. 12:15b 

Menemättä rangaistuksen syvälliseen tulkintaan, voimme oppia, että ankarin rangaistus on yhteisöstä erottaminen, henkilön poissulkeminen ryhmästä.

Ei ole mikään pieni asia, että meitä kutsutaan “Messiaan ruumiiksi”. Apostoli Paavali kutsuu meitä käsiksi, jaloiksi, korviksi ja silmiksi (1.Kor. 12:12).

Olemme yksi ruumis, jokainen henkilö on erilainen, kullakin on eri lahjoja, mutta olemme kaikki yksi ruumis lopulta.

Pääsiäishaggadassa pahaa poikaa kuvataan sellaisena, joka erottautuu yhteisöstä ja kysyy: “Mitä tämä palvelus teille merkitsee?” Hän viittaa ”teihin”, ei ”meihin”.

Jeshua toisaalta osoittaa meille, että meidän raskas velvollisuutemme on löytää ne, jotka ovat jättäneet ryhmän:

Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä? Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet. Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen. – Matt. 18:10-14 

Jeshua kertoo meille henkilöstä, joka jätti ryhmän ja yhteisön, poikkesi pois suoralta tieltä ja joutui kadoksiin. Jeshua opettaa meille velvollisuudestamme mennä auttamaan tuota henkilöä. Tässä on syvällinen sanoma yhteisöllisestä vastuusta, mikä ihmisellä on lähimmäistään kohtaan. Tämä Jeshuan opetus ilmaisee seuraavan sanonnan tarkoitusta täydellisesti: ”Kaikki israelilaiset ovat vastuussa toinen toisistaan.”

Tämä asia voi sisältää myös ryhmän omaisuuden ja sen tavan, miten me kohtelemme ryhmän omaisuutta, ja minä uskon, että meidän tulisi olla tarkkaavaisempia. Kotona emme jätä juomalasia lattialle, sillä joku voisi vahingossa potkaista sen nurin ja juoma läikkyisi lattialle. Kotona emme anna ylimääräisen ruoan pudota lattialle ja jätä sitä sinne. Emme jätä lautasta, jolta söimme, tuolille jonkun toisen siivottavaksi. Huolehdimme yksityisasioistamme enemmän kuin yhteisön asioista.

Meidän on hyvä ymmärtää, että Jumala ei ole vain meissä. Pikemminkin hänet voidaan löytää meissä ryhmänä, ja meidän täytyy olla huolellisempia asenteessamme ympärillämme olevia kohtaan.

Päätteeksi

On havaittavissa, että Egyptistä lähdön jälkeen tapahtuu muutos yksilökeskeisyydestä ryhmäkeskeisyyden suuntaan niin että Jumalan läsnäolo löytyy useampien ihmisten keskeltä.

Meillä on aitoa tarvetta kokea yhteisön olemassaolo ja viettää yhteisöllistä elämää. Uskonelämässämme meillä on aitoa tarvetta saada uskonystäviä, rukousystäviä. Tärkeimmät rukoukset Raamatussa ovat monikossa ja ne on tarkoitettu ryhmälle: ja uskolla on myös todellinen tarve löytää uskonystäviä ja rukoilevia seurakunnan jäseniä. Raamatun ja Uuden testamentin tärkeimmät rukoukset ovat monikossa ja ne on tarkoitettu kaikille:

”Kuule, Israel, Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi…” ”Meidän Jumalamme” – Israelin kansan ja koko maailman Jumala.

“Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi…” Jälleen meidän Isämme on kaikkien meidän Isä eikä vain minun.

Meillä on kollektiivinen vastuu toinen toisistamme, meillä on oikeuksia, mutta myös velvoitteita.

On tarvetta – tehdään siitä velvollisuus – vapaaehtoisesti palvella ryhmää.