[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

ÄLÄ KEITÄ VOHLAA EMÄNSÄ MAIDOSSA

(2 Moos. 23:19 b)

 

Käskyn kirjaimellinen merkitys on, ettei pidä keittää nuorta vohlaa emänsä maidossa. Nykyäänkin se on joissakin maissa erityinen herkkuruoka, mutta erittäin epäterveellinen. Kun vohlan liha keitetään maidossa se muuttuu liisterimäiseksi ja huonosti sulavaksi. Tästä käskystä juutalaiset opettajat ovat johtaneet kiellon, ettei saa syödä lihaa ja maitoa samalla aterialla. Tämä Toran käsky ei kuitenkaan sitä kiellä. Juutalaisten opettajien mukaan voi syödä maitoa tai maitoruokaa ennen liha-ateriaa, mutta ei liha-aterian jälkeen. Maito- ja liharuokien valmistuksessa ja nauttimisessa käytettävät välineet juutalaiset opettajat ovat määränneet pitämään tiukasti erillään, jopa niin, että tiskipöydätkin on valmistettu niin, että niissä on altaat kummassakin päässä, ettei ruokailuvälineitä edes tiskata samassa altaassa. Tästä 2 Moos. 23:19 b ei puhu mitään.  

Juutalaiset opettajat opettavat, että Mooses sai Siinailla kaksi Tooraa: kirjallisen ja suullisen. Edellä mainitut lisäykset ovat tästä suullisesta Toorasta.   

Mikä on tämä suullinen Toora?

Jeshua nimitti sitä sanoilla "perinnäissääntö" (Matt. 15:3, 6), "oma perinnäissääntönne" (Mark. 7:9), "perinnäissääntö, jonka olette säätäneet" (Mark. 7:13) ja "ihmisten perinnäissääntö" (Mark. 7:8). Apostoli Paavali nimitti sitä "isieni perinnäissäännöiksi" (Gal. 1:14) ja "ihmisten perinnäissäännöiksi" (Kol. 2:8). Fariseukset ja kirjanoppineet nimittivät sitä "vanhinten perinnäissäännöksi" (Mark. 7:5). Jeshuan aikana nämä säännöt olivat suullisia, myöhemmin ne saivat kirjallisen muodon: Talmud ja sen selitykset. Jeshua itse noudatti kirjoitettua Tooraa, mutta ei antanut tälle suulliselle Tooralle mitään arvoa.  

Mikä on käskyn "Älä keitä vohlaa emänsä maidossa" hengellinen merkitys?  

Toora, kuten kuten koko Raamattu on luettavissa sekä kirjaimellisesti että hengellistäen. Kyseinen käsky näyttää irralliselta, tekstiyhteyteen sopimattomalta. Suomalaisessa Raamatun käännöksessä se on korostetusti irroitettu erilleen. Sitä tarkemmin tarkasteltaessa kuitenkin huomaa, että se kuuluu kiinteästi sitä edeltävien ja seuraavien jakeiden muodostamaan asiayhteyteen. Koska suullinen Toora on syrjäyttänyt kirjoitetun Tooran (Matt. 7:6-13) on koko juutalaisuus loitonnut kauas alkuperäisestä.  

2 Moos. 23:19:ssä näemme erikoisen kuvan: Emä on juutalaisuus isien perinnäissääntöineen, vohla on messiaaninen, Jeshuaan uskova juutalaisuus sekä maito on oppi. Aluksi tämä maito on antanut vohlalle sen sitä nautittuaan elämän. Samoin myös Jumalan sana antaa elämän, mutta kun siihen sekoitetaan ihmisten oppeja siitä tulee tappavaa. Sielulliselle, henkeä vaille oleville uskonnolliselle ihmiselle se on ihanaa, aivan kuten maidossa keitettyä vohlaakin pidetään herkkuruokana (Juuda 18,19).  

Tämän saman kuvan näemme hieman toisessa muodossa kun Jeshua käski tuomaan itselleen aasinvarsan jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ollut istunut ratsastaakseen sillä Jerusalemiin (Matt. 21:1-9, Mark. 11:1-10, Luuk. 19:29-38, Joh. 12:12-16). Aasi on juutalaisuus isien perinnäissääntöineen, aasinvarsa on messiaaninen, Jeshuaan uskova juutalaisuus joka valmistaa tietä Hänen paluulleen "kantaen" Häntä takaisin Jerusalemiin. Aasi kuvaa tässä palvelijaa. Jeshua halusi erityisesti aasin, joka ei ollut kantanut ketään ihmistä. Suulliseen Tooraan perustuva juutalaisuus koroittaa ihmistä:

"Rabbi se ja se on sanonut" toistuu loputtomiin. Kirjalliseen Tooraan uskonsa perustava sanoo: "Jumala on sanonut". Jeshua haluaa Jumalaan uskovan palvelijan, ihmisen koroittavan Hän hylkää.   Muuallakin Raamatussa tämä kuva toistuu. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristaan" (11:1). Aluksi on ollut mahtava puu, joka kuitenkin on lopulta kuollut ja kuivunut. Kanto on enää jäljellä puusta, juutalaisuudesta, jonka isienperinnäissääntöihin perustuva usko on tuhonnut. Puu katkaistiin samanaikaisesti kun Temppelin esirippu halkesi ylhäältä alas asti Jeshuan antaessa ristillä henkensä. "Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään" ja nyt "meillä Jeshuan veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään" (Hepr. 10:14,19). Temppelissä suoritetut uhripalvelukset eivät enää sen jälkeen kelvanneet Jumalalle. Tästä kannosta versosi messiaanisuus, usko Herraan Jeshuaan Messiaaseen.  

Kun noin sukupolven aika oli kulunut Temppeli hävitettin myös ulkonaisesti ja juutalaiset joutuivat pakenemaan omasta maastaan. Koko hajaannuksen ajan juutalaisuus on ollut uskonnollisesti vahva - näennäisesti. Todellisuudessa se on ollut vain kanto - kuitenkin jykevä sellainen. Mutta ilman vartta ja oksia se ei ole ollut puu joka voisi kantaa hedelmää. 

Apostoli Paavali sanoo: "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1 Kor. 10:11). Historia kertoo meille, että kristillisyydelle on tapahtunut sama kuin juutalaisuudelle. Kolmessasadassa vuodessa tuhottiin aito messiaanisuus ja tilalle astuivat Rooman kirkon ja myöhemmin Vatikaanin säätämät "isien perinnäissäännöt". Protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen syntyneet kirkkokunnat ja ns. vapaat suunnat pitäytyvät myös tiukasti näissä 300-luvulla laadituissa ihmisopeissa.  

2 Moos. 23:15:ssä muistutetaan 12. luvussa annetusta käskystä: "Pidä happamattoman leivän juhla: seitsemänä päivänä syö happamatonta leipää, niinkuin minä olen sinua käskenyt, määrättynä aikana aabib-kuussa, sillä siinä kuussa sinä olet lähtenyt Egyptistä; mutta tyhjin käsin älköön tultako minun kasvojeni eteen".  

Ensimmäiseksi luopiokristillisyys siirsi tämän juhlan pois ajankohdasta, jonka Jumala oli säätänyt. Vielä nykyään kirkkoisien käskyn mukaan sen ajankohta määritellään seuraavasti: "Pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä viikonloppuna". Rooman kirkko perusteli siirtoa sillä, että ei haluttu viettää pääsiäistä  samaan aikaan kuin "tuo kirottu kansa, joka tappoi Jumalan".He ovat kuitenkin hurskaasti unohtaneet, että teloituksen panivat täytäntöön roomalaiset sotilaat. 

Seuraavaksi siirrettiin lepopäivä sapatista, viikon seitsemännestä päivästä sunnuntaille, auringon päivälle. Neljäs käsky (joka kylläkin katekismuksesta ja kirkon käsikirjoista löytyy kolmannen käskyn kohdalta) kuuluu: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on JHWH:n, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä JHWH teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden JHWH siunasi lepopäivän ja pyhitti sen (2 Moos. 20:8-11).  

Samalla vuosisadalla määriteltiin myös kolminaisuusoppi. Torassa 5 Moos. 6:4 Mooses kirjoittaa: "Kuule, Israel! JHWH, meidän Jumalamme, JHWH on yksi". Huomaa, että tämä ei ole Mooseksen sana, vaan Jumalan. Saman luvun ensimmäisessä jakeessa sanotaan johdannoksi: "Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka JHWH, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa..." Jeshua vahvisti nämä sanat vastatessaan eräälle kirjanoppineelle (Mark. 12:29).  

Uskoon tulleet alettiin kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", kaava johon niin kastaja kuin kastettava ei kysyttäessä osaa vastata mikä on "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi". Apostolien teoista näemme että kaste "Jeshuan nimeen" on alkuperäinen tapa: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeshuan Messiaan nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä JHWH, meidän Jumalamme, kutsuu" (2:38,39). 8:18:ssa on maininta: "he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeshuan nimeen". 10:48: "hän käski kastaa heidät Jeshuan Messiaan nimeen" ja 19:5: "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeshuan nimeen".

Pakanallinen kristillisyys tuhosi opeillaan ja perinnäissäännöillään messiaanisuuden, aidon uskon Jeshuaan Messiaaseen. Ilmestyskirja nimittää tätä luopiokristillisyyttä "suureksi Baabeliksi" (Ilm. 17:5). Siinä olevia uskovia kehoitetaan: "Lähtekää siitä ulos, te Minun kansani" (Ilm 18:4).  

Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset kansana hylkäsivät Messiaansa ja jäivät seuraamaan "isien perinnäissääntöjä", ihmisoppeja. Seurauksena siitä oli karkoitus omasta maastaan.  

Lopunajan uskovilla on myös vastaava valinta: seuratako Jeshuaa Messiasta vaiko jäädä seuraamaan kirkkoisien, kardinaalien ja pappien luomia ihmiskäskyjä. Jälkimäinen valinta osoittaa heidän seuraavan antikristusta, Vatikaanin hallitsijaa, paavia, koska kaikki muutokset joita kristikunta noudattaa ovat lähtöisin Roomasta. Se valinta tulee karkoittamaan heidät iankaikkisesti tulevasta maailmasta.  

Kehoitus sinulle, kirkkokunnassa "syntynyt" uskova: Älä keitä vohlaa emänsä maidossa! Älä sekoita Jumalan sanaa ja ihmisoppeja. Pakene Baabelista.

 

 

Moshe Zew

Älä keitä vohlaa emänsä maidossa