[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Kun Jeshua ei voi parantaa

Elazar Brandt

Johdanto

Joitakin vuosia sitten ollessani pastorina messiaanisessa seurakunnassa USA:ssa, kohtasin seurakuntalaisen, jolla oli erityisen vaikeita lääketieteellisiä ongelmia. Ennen liittymistäni seurakuntaan, aktiivinen, urheilullinen nuori nainen nimeltä Michele törmäsi kaupunkilinja-autoon ajaessaan eräänä päivänä moottoripyörällänsä. Hänen vammansa olisivat voineet olla paljon vakavampiakin, ja hoidoilla ja fysikaalisella terapialla hän kykeni jälleen liikkumaan. Mutta piinaavat vaivat jäivät.

Kun ensimmäisen kerran tapasin Michelen, hän näytti lähes normaalilta. Hän oli iloinen, viehättävä, hänellä oli hyvä työ ja hän oli aktiivinen seurakunnassa. Mutta kun tutustuin hänen tarinaansa, sain tietää poikkeuksellisen jatkuvista vaivoista nivel-, raaja-, selkä- ja niskaongelmien takia, kipujen ja särkyjen takia, jotka eivät hellittäneet hetkeksikään jne. Michele oli joutunut terveydenhoidon byrokratian kiemuroihin, jossa oikea kaavake oikeasta toimistosta tuli tärkeämmäksi kuin hänen hoitonsa. Vakuutusyhtiöt, lääkärit, lakimiehet, sairaalat, klinikat, kaupunki, valtion työntekijöiden korvausohjelma, hänen aiempi työnantajansa ja nykyinen työnantaja yrittivät kaikki siirtää vastuun ja syyn Michelen kunnosta toisille, mutta kukaan ei ollut halukas auttamaan häntä selviytymään siitä.

Kuuntelin joskus tunninkin tai enemmän Michelen jatkuvaa tarinaa uusista tapahtumista. Hän oli saattanut nostaa laitteen osan työpaikalla, tai avata raskaan oven, tai työskennellä tietokoneella istuen epämukavalla tuolilla liian kauan saaden venähtäneitä lihaksia tai repeytyneen nivelsiteen tai päänsärkyä. Olivatko nämä työstä johtuvia vammoja? Vai olivatko ne bussionnettomuudesta johtuvia komplikaatioita? Oliko työnantaja korvausvastuussa? Vai vakuutusyhtiö? Vai kaupunki? Vai työntekijöiden korvausohjelma? Hän saattoi viettää tunteja ja päiviä puhuen lääkäreille, lakimiehille ja valtionvirkamiehille tullen vain epätoivoiseksi, koska vastauksia tai ratkaisuja ei ollut näkyvissä hänen terveysongelmiinsa.

Hänen pastorinaan otin työkseni ennen kaikkea huolehtia hänen hengellisestä, henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan. Paperityö ja raha saivat olla nyt jonkun muun ongelma. Tulin lähes yhtä turhautuneeksi kuin hän, kun hän kysyi minulta mitä lääkäriä tai lakimiestä hänen pitäisi kuunnella. Rukoilin hänen kanssaan ja yritin auttaa häntä löytämään Jumalan byrokratian sokkeloiden lävitse.

Sitten eräänä päivänä valmistauduin rukoillen Michelen tapaamiseen ja minulle juolahti mieleen kysyä häneltä, että oliko hän ikinä saanut mitään aineellista hyötyä koko terveydenhoito- ja vakuutussysteemeistä, joiden kanssa hän oli yrittänyt neuvotella. Oliko hänelle myönnetty mitään korvausta vammoihinsa? Oliko ollut mitään menestyksekästä hoitoa? Entä oliko tällä hetkellä käynnissä jotain, joka joko parantaisi tai maksaisi hänelle? Hän tuli toimistooni, ja me rukoilimme ja kysyin häneltä nämä kysymykset. "Ei, ei…ei" olivat vastaukset, kuten olin odottanutkin. Niin otin yhden noista syvistä huokauksista, joita otetaan, kun on astumassa tuntemattomalle alueelle. Sanoin hänelle: "Sinä tiedät, etten ole pätevä neuvomaan sinua laillisesti tai lääketieteellisesti tilanteessasi, mutta pastorinasi minun täytyy sanoa sinulle, että luulen sinun olevan menossa kohti umpikujaa. Umpikujaa, joka ei tuo sinulle mitään muuta kuin surua. Jos olisin sinä, hylkäisin koko prosessin ja kuluttaisin aikaani ja energiaani etsien Jumalaa. Mielestäni sinun menestymisen mahdollisuudet ovat paljon suuremmat Jumalan kanssa, kuin terveydenhoidon byrokratian sokkeloissa, joihin olet uponnut."

Michele katsoi minua pelästyneenä pohtien kauhistuttavaa mahdollisuutta, jonka olin juuri esittänyt, eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Yhtäkkiä sain uuden inspiraation.

"Michele", kysyin häneltä, "haluatko tulla terveeksi?" Hän mietti hetken ja sitten aloitti hyvin harjoitellun kuvauksen monimutkaisesta tilanteestaan. Kuuntelin hetken, sitten kysyin jälleen: "Mutta haluatko tulla terveeksi?" Hämmentyneenä hän jatkoi ongelmiensa kertomista. Hetken kuluttua yritin uudestaan. "Michele haluatko tulla terveeksi?" Michele upposi heti selitysten sokkeloihin. Tällä kertaa pysäytin hänet ja kysyin: "Miksi et vain voi vastata kyllä tai ei?" Hän oli hetken hiljaa. Katsoi minua silmiin ja sanoi: "En tiedä." "Ahaa", vastasin. " Sitten meidän onkin parempi selvittää asia, koska uskon, että olemme löytäneet ongelman ytimen."

Olen onnellinen saadessani kertoa, että rukouksen ja uudistuneen uskon kautta Michele alkoi tutkia uusia vaihtoehtoja, ja hänen kuntonsa ja samoin hänen olemuksensa alkoi parantua. Muuttoni Israeliin irrotti minut tapauksesta, mutta viimeksi kun näin Michelen vierailulla Jerusalemissa, hän näytti aika hyvinvoivalta ja jälleen olevan kiinni elämässä.

Mikä estää parantumisen?

Minun täytyy tunnustaa, etten ole mikään ammattilainen parantumisasiassa. Mutta, koska Jumala on se joka parantaa, en usko, että meidän täytyy olla mitään eksperttejä. Meidän ainoastaan tarvitsee ymmärtää muutama tietty perusasia. Kun tarkkailen ihmisiä, erityisesti niitä jotka kutsuvat itseään "uskoviksi" ja jotka kamppailevat sairauksien, kyvyttömyyden ja muiden ongelmien kanssa, yritän löytää heille apua Raamatusta. Muutamia vuosia sitten luin Raamatusta kertomuksen, jonka jo tunsin, mutta tällä kertaa näin sen uudessa valossa. Tällä poloisella oli samanlainen ongelma kuin Michelellä, mutta hänen tapauksessaan hänellä oli Jeshua siellä auttamassa häntä minun sijastani.

Kertomus löytyy Joh. 5:1-14. Jerusalemissa, ei kaukana Temppelistä, on Betesdan lammikko. Jotkut, muttei kaikki, kirjoitukset kertovat, että enkelillä oli tapana tulla säännöllisin väliajoin alas ja kuohuttaa lammikon vettä. Ja se, joka ensimmäisenä astui veteen parantui sairauksistaan. Raamattu kertoo meille, joka kohdassa, että monet sairaat ihmiset makasivat siellä odottaen, että vedelle tapahtuisi jotain, ja sitten yrittivät hypätä sinne, että parantuisivat. Mutta tämä poloinen oli ilmeisestikin liian sairas päästäkseen enää itse liikkumaan ja tarvitsi jonkun auttamaan. Ja niin hän ei koskaan ehtinyt veteen ajoissa. Hän oli ollut siellä 38 vuotta. Jeshua huomasi hänet ja lähestyi häntä. Jeshualta ei kestänyt tunteja eikä viikkoja päästä asian ytimeen.

"Tahdotko tulla terveeksi?", Jeshua kysyi mieheltä. Mies aloitti hyvin harjoitellun selityksen ongelmastaan, ja siitä mikä esti häntä ratkaisemasta sitä. Ilmeisesti hän luuli, että Jeshua ei ymmärtänyt tilannetta. Tärkeämpää ja vähemmän ilmeistä oli kuitenkin se tuskallinen totuus, että mies oli niin syventynyt ongelmaansa, että hän ei kyennyt näkemään ratkaisua, joka katsoi juuri häntä kasvoihin. Ja tässä piilee vastaus. Ei voi nähdä ratkaisua ongelmaansa, jos on liian keskittynyt itse ongelmaan. Loppujen lopuksi kaikki, mitä Jeshuan tarvitsi tehdä oli tulla ja sanoa: "Nouse, ota vuoteesi ja käy." 38 vuoden jälkeen tarvittiin vain muutama sekunti ja mies oli ylhäällä ja käveli.

Mieleeni tulevat ikivanhat Lähi-idän tarut, joissa sankarin täytyy kiivetä korkeimmalle vuorelle jossain kaukaisessa maassa ja tuoda sieltä mustan ruusun terälehti tai vaikeasti kiinniotettavan vuohen talja, jotta rakastettu parantuisi. Mutta ikävä kyllä, mystiset ja ilkeät olennot vartioivat tätä maagista ruusua tai taljaa. Nykyaikana mustan ruusun terälehdestä tulee joku lääketieteen tai vakuutuksen tavoittamaton muoto, vuori on ylellinen ja kallis klinikka, ja pahojen olentojen sijaan meillä on julman välinpitämättömien virkamiesten verkosto. Mutta tarina voi olla pelottavan samanlainen ja menestyksekäs lopputulos yhtä saavuttamaton. Molemmilla lähestymistavoilla on se samaa, että ne keskittyvät itse ongelmaan. Tai, jos halutaan , ne tarjoavat ratkaisun, josta vuorollaan tulee oma ongelmansa jättäen meidän ehkä-sankarimme ja rakastettumme samaan toivottomuuden veneeseen. Saavuttamattoman mustan ruusun saamisesta tulee päämäärä hämärtäen etsimisen alkuperäisen tarkoituksen, joka oli toipuminen taudista. Kertomuksessamme 38 vuotta kului ja miehemme ei ilmeisestikään koskaan huomannut, että olisi saattanut olla parempikin ratkaisu. Hän oli liian kiinni ongelmassa.

Salli Jeshuan parantaa (Matt. 8:1-4)

Toinen evankeliumin tarina kertoo miehestä, joka kykeni näkemään ongelmansa lävitse ja löytämään ratkaisun. Pidettyään Vuorisaarnan Jeshua jatkaa matkaansa ja matkallaan hän kohtaa spitaalisen miehen, joka oli epäilemättäkin odottamassa häntä, koska oli kuullut Jeshuan maineesta parantajana ja ihmeiden tekijänä.

Spitaalisuus oli kammottava tila. Lamauttava tauti "söi" henkilön lihaa tuottaen tuskaa, tulehduksia ja kauheaa hajua. Se oli niin tarttuvaa, että Toora määräsi spitaaliset eristetylle alueelle leirin ulkopuolelle ja kielsi fyysisen kontaktin heidän kanssaan. Sen on täytynyt olla todella kamalaa. Tämä poloinen otti valtavan riskin tullessaan julkiselle paikalle, jossa hän tiesi olevan joukoittain ihmisiä. Mutta hän oli päättänyt tavata Jeshuan.

Spitaalisen sanoista Jeshualle voimme oppia monia tärkeitä asioita. "Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa", hän sanoi. Ensiksikin spitaalinen kutsuu Jeshuaa Herraksi - ei jumalallinen nimitys, mutta silti merkitsee nöyrtymistä Jeshuan tahtoon. Hän ei vaadi, että hänet parannetaan. Hän tuskin edes huomaa, että hänet parannetaan. Hän yksinkertaisesti esittelee itsensä ja kertoo uskostaan, että Jeshua voisi puhdistaa hänet. Toiseksi, kun hän sanoo: "jos tahdot", hän selvästi jättää päätöksen Jeshuan käsiin. "Sinä voit minut puhdistaa" voidaan käsittää kahdella eri tavalla. Se voi tarkoittaa, että sinä kykenet puhdistamaan minut, ja se voi myös tarkoittaa, että annan sinulle luvan puhdistaa minut. Mielestäni meidän täytyy kuulla molemmat tarkoitukset miehen pyynnössä. Hän tuo julki uskonsa Jeshuan kykyyn parantaa ja hän itse nöyrtyy joko tulemaan terveeksi tai ei. Viimeiseksi verbi, jota spitaalinen käytti oli "puhdistaa", ei "parantaa". Spitaalinen tiesi, että hänen tilanteessansa oli muutakin kuin fyysinen ongelma, joka vaati lääketieteellistä hoitoa.. Spitaali tekee sen uhreista epäpuhtaita ja hän tarvitsi puhdistamista. Miksi? Jotta hän olisi oikeutettu menemään taas Temppeliin ja osallistumaan jumalanpalvelukseen. Tämä kertoo meille missä miehen sydän oli. Siitä voidaan myös päätellä, että joka parannetaan parantumattomasta sairaudesta, parantuu, koska hänellä on määrätty tehtävä täytettävänään. Joten hänen ei täydy vain parantua fyysisesti, vaan hänen täytyy valmistautua palvelemaan sitä, joka parantaa hänet.

Parantuminen on armoa

Eräs tärkeä tosiasia, jota emme saa koskaan unohtaa, on se , että parantuminen on kiinni Jumalan armosta. Se ei ole jotain, mitä hän on velkaa meille. Me emme voi vaatia sitä. Me voimme pyytää, toivoa, rukoilla, katua, tutkia sanaa, tutkiskella itseämme, muuta me emme voi vaatia parantumista, ei edes Jumalan lupausten perusteella. Me emme saa koskaan unohtaa kenen kanssa olemme tekemisissä. Sanon usein ihmisille, jotka tulevat luokseni vaikeiden ongelmien kanssa, "Muistakaa, Jumala on Jumala, mutta te ette ole." Kun unohdamme itsekeskeisyytemme, olemme paljon paremmassa asemassa hyväksymään Jumalan tuomion- oli se sitten paraneminen tai "minun armossani on teille kylliksi".

Katsoa ratkaisua ongelman lävitse

Urallani olen tehnyt kaksi keksintöä pohjautuen Pietarin haasteeseen rammalle miehelle Temppelin portilla (Ap.t. 3). Pietari otti rampaa kädestä ja sanoi: "Jeshuan Messiaan, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy!" Tarkoitukseni ei ole yrittää parantaa raamatullisia määräyksiä, mutta vain tulkita niitä luovasti ja käytännöllisesti. Molemmat tulkinnat korostavat haastetta nousta ongelman yläpuolelle ja aloittaa toiminta ratkaisun alueella.

"Jeshuan nimessä, nouse ja tanssi!"

Muusikkona olen oppinut, että elämää täytyy juhlia, muttei koskaan kärsiä. Musiikilla, taiteella, huumorilla, runoudella, kirjallisuudella ja draamalla ei ole lähes ollenkaan rajoja. Ne ovat voimallisia Jumalan lahjoja, joita me kaikki voimme harrastaa, kaikissa olosuhteissa. Kerran minulla oli seurakuntalainen , joka oli loukkaantunut auto-onnettomuudessa. Hänen nilkkansa oli pahasti nyrjähtänyt ja joka puolella oli särkyjä. Hänet lähetettiin sairaalasta kotiin ontuen kainalosauvojen avulla. Menin hänen luokseen vierailulle ja löysin hänet makaamasta masentuneena. Olisin voinut rukoilla hänen puolestaan. Olisin voinut tarjoutua tekemään lounaan hänelle, menemään kauppaan tai siivoamaan talon. Mutta en tehnyt. Pyysin häntä ulos tanssimaan. Hän katsoi turvonnutta nilkkaansa, sitten hän katsoi takaisin ja sanoi: "Oletko hullu?" "Ehkä", vastasin, "mutta voit tulla kanssani tai voit murjottaa täällä. Kumman valitset mieluummin?" Ennen kuin ilta oli ohi hän oli jo tanssimassa humppaa ja kainalosauvat makasivat lattialla jossakin huoneen nurkassa. Varmasti hänen nilkkansa oli vielä kipeä, kun menimme kotiin, mutta se olisi ollut joka tapauksessa kipeä, jos hän olisi jäänyt kotiin murjottamaan. Hänen itsesäälinsä näpäyttäminen oli lääke, jota hän tarvitsi. Hän oli jälleen jaloillaan muutaman päivän kuluttua.

"Jeshuan nimessä, nouse ja tee työtä / elä!"

On ihmeellistä, kuinka ihminen voi tottua. Se, joka on sairas tarpeeksi pitkään, voi saada oman identiteettinsä kääriytymään ongelmiinsa niin tiukasti, ettei haluakaan enää parantua, vaikka hän saattaisikin jatkuvasti rukoilla parantumista. Ihminen tottuu siihen, että hänestä huolehditaan ja tuntee olonsa mukavaksi, kun ei ole vastuuta tai ei tarvitse tehdä töitä kuitenkin saaden joka kuukautisen rahasumman tililleen. Mahdollisesta parantumisesta voi tulla uhka turvalliselle elämäntavalle - jos sitä voi kutsua elämiseksi. Juuri siksi uskon, että Jeshua usein teki ihmisten parantumisesta asian ytimen käskemällä heidän tehdä juuri sitä mitä he ajattelivat, että heidän sairautensa estäisi tekemästä. Rammalle hän sanoi: "Nouse ja käy." Miehelle, jolla oli kuivettunut käsi, hän sanoi: "venytä kättäsi." Jeshua ei sääli heitä. Hän ei hemmottele heitä. Hän vaatii vastausta, jolla saattaa olla kalliit ja pelottavat tulokset -vastausta, joka saattaa olla tuskallinen. Sen, joka kieltäytyy vastaamasta Jeshuan haasteeseen, ei silloin pitäisi pyytää parantumista. Hän ei luultavasti haluakkaan sitä tarpeeksi kovasti.

Nyt jos haluat tulla parannetuksi, mutta kuitenkin näet itsesi makaamassa ja itkemässä Jumalalle ihmetellen miksi hän ei vastaa sinulle, yritä kysyä itseltäsi oletko todella valmistautunut parantumisen seurauksiin. Haluatko todella sitä? Oletko valmis hyväksymään sen Jumalan ehdoilla? Oletko valmis lopettamaan voihkimisesi ja alkamaan kuunnella hänen kutsuaan? Oletko valmis vastaamaan siihen? Jos kyllä, niin Jeshuan nimessä, nouse ja tanssi. Nouse ja ala elää. Tutki mitä voit tehdä sen sijaan että huolehtisit, mitä et voi tehdä. Tulokset voivat yllättää sinut yhtä paljon kuin itse parantumisen ihme.