Kirj. Hannah Kovner
Johdanto
Kuka ei olisi kuullut Jerusalemista? Niinkin kaukana kuin Alaskassa, Amazonin viidakoissa ja eteläisen Tyynen meren saarilla Jerusalemin nimi tunnetaan. Mikä tekee siitä niin erikoisen?
Jerusalem on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja. Sen ensimmäiset asukkaat asettuivat asumaan kapealle kukkulalle lähelle Giihonin lähdettä joskus varhaisella pronssikaudella. Kaupunki mainitaan ensimmäisen kerran egyptiläisissä tuomioteksteissä Rusalimumina toisella vuosituhannella eKr. Sen nimi, äännettynä Salem, Shalem tai Shalom, voi tarkoittaa rauhaa tai loppuun/täydelliseksi saattamista, ja se oli myös muinaisen kanaanilaisen iltahämärän jumaluuden nimi. Joskus 1700-luvun eKr. vaiheilla, Aabrahamin aikoina, Jerusalemiin rakennettiin suuria linnoituksia varjelemaan sen vesihuoltoa. Vuonna 1993 löydettiin valtavista kalliolohkareista tehdyt lähdetorni ja kaupungin muuri. Toinen todistus menneisyydestä löytyy Amarna-kirjeistä, joissa Urusalimin hallitsija nimeltä Abdi Hepa lähetti Egyptin farao Amenhotep III:lle kuusi kirjettä, joissa hän valitti paikallisten hyökkäyksistä ja pyysi Egyptistä vahvistusta.
Jerusalemin maantieteellinen sijainti on myös uskomattoman tärkeä: se sijaitsee keskellä historiallista Kanaaninmaata, muinaisen maailman siltaa. Se on rakennettu vuorijonon laelle, tärkeään historialliseen teiden risteyskohtaan: paikallisen tien (Negevistä ja Hebronista kohti Sikkemiä ja pohjoiseen) ja itä-länsi tien väliin, joka yhdisti kaksi tärkeää kansainvälistä tietä: Kuninkaan valtatien (4. Moos. 20:17) ja Meren tien (Jes. 9:1). Kahdeksansadan metrin korkeudesta Jerusalem tarjosi hallitsijoilleen mahdollisuuden hallita alempana olevia alueita idässä ja lännessä.
Tästä suuresta kaupungista, maailman hengellisestä pääkaupungista, on sanottu ja kirjoitettu paljon. Huomiotani kiinnittivät kaksi melkein identtistä jaksoa Jeremian kirjan luvuissa 23 ja 33.
”Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskaan Vesan, ja hän on saattava voimaan oikeuden ja vanhurskauden maassa. Niinä päivinä pelastetaan Juuda ja Jerusalem asuu turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ´Herra, meidän vanhurskautemme´” (Jer. 33:15,16, SV).
”Päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan. Hän hallitsee kuninkaana ja menestyy, noudattaa oikeutta ja vanhurskautta maassa. Hänen päivinään pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Tämä on hänen nimensä: ´Herra on meidän vanhurskautemme´” (Jer. 23:5,6, SV).
Raamatusta löytyy paljon tekstejä ja profetioita, jotka muistuttavat toisiaan, mutta samankaltaisuudesta huolimatta tekstikohdissa on suuria eroavuuksia. Yhdessä tekstissä Jerusalemia kutsutaan nimellä ”Jumalan vanhurskaus” ja toisessa sama nimitys annetaan Messiaalle. Tässä kirjoituksessani tahtoisin käsitellä yhteyttä, joka on Jerusalemin ja vanhurskauden (oikeuden) ja Messiaan roolin välillä vanhurskauden toteutumisessa.
Tsedek (ts-d-k)
Heprean sana tsedek tai tsedaka voidaan suomentaa eri tavoilla: vanhurskaus, oikeus, oikeudenmukaisuus, vanhurskauttaminen, rehellisyys, laupeus jne. Samasta juuresta tuleva sana tsadik tarkoittaa ´vanhurskas ihminen´. Anchor Bible sanakirjan mukaan ”Niiden sanojen merkitystä, jotka tulevat juuresta tsdk (tsedek), ei voi määritellä edeltä käsin. Ei ole olemassa mitään perusajatusta, jonka pitäisi olla aina läsnä näiden kolmen juurikirjaimen ts-d-k yhteydessä. VT:n tekstejä lukiessa pitää unohtaa reformaation aiheuttamat kiistat…ja teologiset mielleyhtymät, jotka täytyy panna syrjään silloin, kun käsitellään heprealaisia termejä tsedek, tsedaka.”
Juuri ts-d-k on yleinen monissa seemiläisissä kielissä, ja sitä käytetään akkadilaisten ja amorilaisten kielissä, vanhassa arabiassa ja ugaritlaisten kielessä suurella merkitysten kirjolla, merkityksiä ovat mm oikea, todellinen, laillinen, oikeudenmukainen, kunnollinen, täytetty velvollisuus ja jopa lojaali. Tästä juuresta johdetuttuja sanoja esiintyy VT:ssä 523 kertaa (tsedek 119, tsedaka 157) ja 79 kertaa Delitzschin UT-käännöksessä, jossa se esiintyy monissa eri tilanteissa ja merkityksissä. Jotkut tiedemiehet tekevät eron tsedekin ja tsedakan välillä puhuen toisesta toimintana oikean järjestyksen suuntaan ja toisesta Jumalan tahtoon liittyvänä (Schmid ja Jepsen). Toisten mielestä ei ole mahdollista tehdä sellaista erottelua. ”Haluaisin huomauttaa, että ei ole aina suositeltavaa vetää teologisia päätelmiä jonkun tietyn sanan perusteella ja tehdä ero tsedekin ja tsedakan välillä, jotka kumpikin merkitsevät periaatteessa ´oikeudenmukaisuus´. Niillä voi olla erilaisia sivumerkityksiä, mutta on tekstejä (esim. Ps. 72:3), jossa valinta perustuu runolliseen tapaan” (Watson, 1980).
Yksi kuuluisa tsedek-sanan sisältämä kohta puhuu siitä meidän maassaolomme ehtona. ”Oikeudenmukaisuutta, vain oikeuden noudattamista harrasta, että eläisit ja ottaisit omaksesi maan, jonka Herra, Jumalasi antaa sinulle” (5. Moos. 16:20, SV). Nämä sanat on kirjoitettu Israelin Korkeimman oikeuden sisäänkäyntiin siinä toivossa, että meidän oikeusjärjestelmämme inhimilliset edustajat pystyvät seuraamaan tämän lähes mahdottoman kehotuksen jaloa tietä. Teologeja ja tiedemiehiä kummastutti sanan tsedek toistaminen kaksi kertaa samassa lauseessa. Kun Raamatussa sama sana toistetaan kaksi kertaa, sitä käytetään korostuskeinona painottamaan tämän tietyn sanan tai sanaparin tai prosessin jatkuvuuden tärkeyttä. Nachmanideksen mukaan tähän toistamiseen sisältyy enemmän kuin päältä katsoen vaikuttaa, sillä jos ensimmäinen ”oikeudenmukaisuus” on maallista, joka tekee meille mahdolliseksi Israelin maan, fyysisen perintömme, omistamisen, silloin sanan tsedek (merkityksessä vanhurskaus tai oikeus) viittaa Jumalan armoon, hänen suureen valoonsa ja hänen läsnäoloonsa. ”Oikeussaleissasi pyri noudattamaan oikeutta, etsi oikeudenmukaisuutta nyt, että saisit sitä tulevassa maailmassa. Ja toinen oikeus on ikuista oikeudenmukaisuutta (vanhurskautta) – jonka Suuri Valo säilytti vanhurskaiden tulevaisuutta varten, se on Jumalan Armo. Ja te omistatte maan ensimmäisen oikeudenmukaisuuden kautta, joka on Israelin maa” (Nachmanides 5. Moos.16:20:stä.)
Vanhurskaus asui ennen täällä
Luvatulla maalla ja sen pääkaupungilla Jerusalemilla on erityinen suhde vanhurskauteen, mutta se ei ole sen oma ominaisuus, vaan se on Hän joka täyttää kaupunkinsa vanhurskaalla luonteellaan: ”Herra on ylhäinen, sillä hän asuu korkeudessa. Hän täyttä Siionin oikeudella ja vanhurskaudella” (Jes. 33:5, SV).
Siion (Tsion) on toinen nimi Jerusalemille. Se mainitaan ensimmäisen kerran Raamatussa erään linnoituksen nimenä, jonka Daavid rakensi valloitettuaan jebusilaisten hallitseman Jerusalemin. Kun hänen poikansa Salomo rakensi Pyhän Temppelin Moorian vuorelle, Siionina tunnettu vuori ”siirtyi” alemmalta itäiseltä kukkulalta, joka on kaupungin varhaimmin asutettu alue, paljon korkeammalle Temppelivuorelle ja kokonaan Jerusalemin kaupunkiin. Siionissa pitää vanhurskauden portit avata Jumalan kunnialle.
Jesaja puhuu näin Jumalan vihasta: ”Kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus. Nyt siellä asuvat murhamiehet” (Jes. 1:21). Jos vanhurskaus voi asua jossain, se tarkoittaa, että se voi olla yhdessä paikassa mutta ei toisessa. Kun vanhurskaus lakkasi asumasta Jerusalemissa, kaupungista tuli uskoton ja se veti päälleen Jumalan vihan. Jos kaupungissa ei ole oikeutta eikä vanhurskautta, sillä ei ole oikeutta olla olemassa. Jeremian mukaan (3:11) uskoton Israelkin, jonka asukkaat vietiin Assyriaan pakkosiirtolaisiksi sata vuotta aikaisemmin, oli vanhurskaampi kuin Juudea ja Jerusalem. Kun kuningas Sidkia tiedusteli Jerusalemin kohtalosta, Jeremia vastasi, että Jumalan viha ei kulje ohi, uskottomalle kaupungille ei anneta armoa. Koska kuningas hallitusmiehineen itse rikkoi liittonsa Jumalan kanssa hylkäämällä oikeuden ja tekemällä pahaa, Jerusalem hävitettäisiin ja sen asukkaat lähetettäisiin Baabeliin pakkosiirtolaisuuteen.
Näistä teksteistä opimme, että vanhurskaus kuuluu Herralle, ja Hän täyttää Jerusalemin sillä. Kun hylkäämme sen, me kadotamme rauhamme ja tasapainomme, vieläpä oikeutemme elää. Vanhurskauden puuttumisesta on seurauksena tuho, mutta se ei ole ikuinen. Rangaistuksen jälkeen tulee sekä fyysinen että hengellinen ennalleen asettaminen. ”Minä palautan sinun tuomarisi entiselleen ja neuvonantajasi sellaisiksi kuin he alkuaan olivat. Sen jälkeen sinua kutsutaan vanhurskauden linnaksi ja uskolliseksi kaupungiksi” (Jes. 1:26).
Katso, Kuningas on hallitseva vanhurskaasti
Jerusalem mainitaan Raamatussa ensimmäisen kerran 1. Moos. 14:ssä Saalemina. Pelastettuaan veljenpoikansa Lootin Aabraham kohtaa Melkisedekin, Saalemin kuninkaan. Nimi Melkisedek tarkoittaa ”minun kuninkaani – vanhurskaus”, ainutlaatuinen nimi Kaikkein Korkeimman Jumalan papille. Aabraham antoi hänelle kymmenykset saalistaan ja Melkisedek siunasi Aabrahamin ”Korkeimman Jumalan, taivaan ja maan hallitsijan” nimessä.
Sittemmin toinen Jerusalemin kuningas, Adonisedek (herrani on vanhurskaus tai Vanhurskauden Herra), johtaisi viiden kanaanilaisen hallitsijan liittoumaa taisteluun Joosuaa vastaan Joosuan kirjan luvussa 10. Nimet Melkisedek ja Adonisedek ovat harvinaisia ja ne esiintyvät Raamatussa vain Jerusalemin muinaisten kuninkaiden yhteydessä. Vaikuttaa siltä, että Jerusalemin kuninkailla oli ainutlaatuinen tapa omia itselleen erityinen suhde vanhurskauteen ja oikeuteen. Jerusalemin viimeinen itsenäinen kuningas ennen kuin babylonialaiset hävittivät kaupungin v 586 eKr oli nimeltään Sidkia (engl. Zedekiah, hepr. Tsidkijahu), mikä merkitsee Jumalan vanhurskaus.
”Katso, kuningas on hallitseva vanhurskaasti, ja valtiaat käyttävät valtaansa oikeuden mukaan” sanoo profeetta Jesaja 32:1:ssä. Jerusalemin kuninkaan täytyy olla vanhurskas ja oikeudenmukainen hallitsija, sellainen, joka on armollinen kansaansa kohtaan ja arvostaa Jumalaa ja hänen tahtoaan. Oliko näin aina? Ei toki! Jos Melkisedek palvelikin vilpittömästi Jumalaa, emme voi sanoa samaa myöhemmästä Jerusalemin kuninkaasta, Adonisedekistä. Hänen väärämielisestä sodastaan Israelia vastaan oli seurauksena kanaanilaisten armeijoiden täydellinen tuho ja tappio taistelussa. Jumala soti itse Joosuan puolella pommittaen Adonisedekin armeijaa valtaisilla raekivillä. Ensimmäistä kertaa historiassa Luoja muutti kosmista järjestystä, kun aurinko pysyi paikoillaan Gibeonin yllä ja kuu Ajalonissa.
Jerusalemin viimeinen kuningas, Sidkia, ei ollut hänkään järin vanhurskas, ja hänen kohtalonsa, samoin kuin hänen hallitsemansa Jerusalemin kohtalo, oli traaginen. Jerusalem hävitettiin, Temppeli ja palatsit poltettiin tulella ja ihmiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Babylonialaiset vangitsivat Sidkian ja sokaisivat hänen silmänsä, kun hän ensin oli joutunut todistamaan poikiensa surmaamista. Vanhan legendan mukaan hän eli viimeiset päivänsä suuressa luolassa, joka näkyy vielä Jerusalemin Vanhan kaupungin pohjoissivulla. Sitä kutsutaan vielä tänäänkin Sidkian luolaksi.
Sinun pappisi pukeutukoot vanhurskauteen (Ps. 132:9)
Jerusalemin keskipiste oli ja on yhä Moorian vuori, Temppelivuori. Se oli Jumalan asuinpaikka, jossa hänen läsnäolonsa – Sekina – oli kaikkien nähtävissä. Täällä täytyy ehdottoman vanhurskauden olla. ”Tee laupeudessasi hyvää Siionille, rakenna Jerusalemin muurit. Silloin sinä miellyt vanhurskauden uhreihin, polttouhreihin…sinun alttarillasi” (Ps. 51: 20,21). Jumala valitsi Aaronin ja hänen jälkeläisensä omaksi perintöosakseen, edustamaan ihmisiä kaikkivaltiaan Jumalan edessä ja olemaan Hänen edustajiaan Israelissa. Heidät erotettiin muusta kansasta ja heidän oli noudatettava tiukkoja puhtauden, lahjomattomuuden ja vanhurskauden lakeja.
Sen lisäksi että Raamatussa papit suorittivat uskonnollisia seremonioita, heidän velvollisuutensa oli toimia myös tuomareina; papit kysyivät Jumalalta ja panivat sitten toimeen Hänen antamansa tuomion. Vaikeista tapauksista ei saanut päättää vain oikea henkilö vaan paikankin tuli olla Jumalan valitsema. ”Jos joku murhaa tai omaisuusriitaa tai pahoinpitelyä koskeva asia tai mikä muu asia hyvänsä, josta sinun porteissasi riidellään, näyttää sinusta liian vaikealta ratkaista, niin nouse ja lähde siihen paikkaan, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee, ja mene leeviläisten pappien luo ja sen luo, joka siihen aikaan on tuomarina; kysy heiltä, ja he ilmoittavat sinulle tuomion. Ja tee sen sanan mukaan, minkä he sinulle ilmoittavat siinä paikassa, jonka Herra valitsee; ja noudata tarkoin kaikkea, mitä he sinulle opettavat” (5. Moos. 17:8-10, KR).
Toisen temppelin aikana vain Sanhedrin – juutalainen Korkein oikeus – sai tuomita vaikeita tapauksia, joissa langetettiin kuolemantuomio, heidän virallisessa tuomioistuimessaan, Temppelissä olevassa Veistetyn kiven kamarissa nimeltään ”Lishkat haGazit”. Sanhedrinin kaikkien 71 jäsenen täytyi olla samaa mieltä syytetylle julistetusta kuolemantuomiosta. Sellainen päätös voitiin tehdä vain siellä Jumalan läsnäolon ja Hänen vanhurskautensa suojissa. Tiedämme, että Jeesuksen päivinä Jerusalemin ylimmäiset papit olivat kaikkea muuta kuin vanhurskaita. He uhrasivat hanakasti Jumalan totuuden oman asemansa ja vaurautensa vuoksi. Koska Jeesuksen laiton oikeudenkäynti tapahtui salaisesti yöllä Joosef Kaifaksen yksityiskodissa, heillä ei ollut oikeutta tuomita kuolemaan, jolloin Jeesuksen kohtalo siirtyisi Rooman sortohallinnon käsiin. Väärämieliset papit aiheuttaisivat Jerusalemille vielä lisää kärsimystä. Vain yksi sukupolvi ristiinnaulitsemisen jälkeen kaupunki tuhottiin eikä mahtavista Herodeksen palatseista jäänyt kiveä kiven päälle. Kaupungilla, jossa ei ole vanhurskautta, ei ole oikeutta olla olemassa.
Sinä olet pappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan
Melkisedek ei ollut vain Jerusalemin kuningas, vaan hän oli myös Korkeimman Jumalan pappi. Psalmi 110 ja myöhemmin Heprealaiskirje kutsuu Messiasta ”papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan”, joka on hallitseva Siionissa. ”Herra sanoi minun herralleni: ´Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojsei astinlaudaksi.´ Herra ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä. Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niin kuin kaste aamuruskon helmasta. Herra on vannonut eikä sitä kadu: ´Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan” (Ps. 110: 1-4,KR). Heprealaiskirje jatkaa: ”Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, synnistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niin kuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan, sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan uhratessaan itsensä” (Hepr. 7:26-27, KR). Heprealaiskirje sanoo meille, että siinä missä Aaronin järjestyksen mukaiset inhimilliset papit eivät voineet päästä täydellisyyteen, vaan heidän täytyi uhrata yhä uudestaan kerta toisensa jälkeen, ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien puolesta, siinä iankaikkinen pappi palvelee Jumalan temppelissä vanhurskauden pappina ja kuninkaana.
”Ja hän uskoi Herraa ja Hän luki sen hänelle vanhurskaudeksi” (1. Moos. 15:6).
Aabraham tunnetaan uskon ja vanhurskauden isänä. Hän saavutti sen luottamalla ja uskomalla Jumalan lupaukseen silloinkin kun se tuntui mahdottomalta. Tätä suurta uskoa, joka teki Aabrahamista kaikkien uskovien isän, koeteltiin taas kerran Moorian vuorella, kun Jumala pyysi Aabrahamia uhraamaan kaiken – poikansa, uskonsa, tulevaisuutensa. Aabrahamin vanhurskaudeksi oli luettu se, että hän uskoi Jumalan lupaukseen Iisakin syntymästä, ja nyt hänen uskoaan haastettiin mahdottomalla vaatimuksella. Matkalla Jumalan valitsemalle paikalle Iisak kysyi isältään: ”Tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?” Aabraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” Ja he kulkivat edelleen yhdessä ja tulivat paikkaan, josta Jumala oli puhunut Aabrahamille” (1. Moos. 22:7-9).
Aabraham luotti siihen, että mikään ei ole mahdotonta Jumalalle. Hänen toimintansa vuorella Moorian maassa osoitti suurta uskoa. Kirjoittaessaan alkuseurakunnalle Jeesuksen veli Jaakob sanoo: ”Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi ja niin toteutui Raamatun sana: ´Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi´, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi” (Jaak. 2:7-9, KR).
Moorian vuori mainitaan Raamatussa vielä kerran, kun Pyhää Temppeliä rakennetaan. ”Sitten Salomo alkoi rakentaa Herran temppeliä Jerusalemiin, Moorian vuorelle, jossa Herra oli ilmestynyt hänehn isälleen Daavidille”(2. Aik. 3:1, KR). Jumalan tärkeimmät lupaukset yhdistävät meidät Moorianvuoreen Jerusalemissa jumalallisen vanhurskauden polttopisteeseen. Moorian vuorella Aabrahamin usko ja vanhurskaus tulivat täydellisiksi hänen tekojensa kautta.
Täyttääksemme kaiken vanhurskauden
Kun Jeesus tuli Jordanille kastettavaksi, Johannes epäröi sanoen: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste ja sinä tulet minun tyköni! ´Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ´Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus Silloin hän salli sen hänelle” (Matt. 3:14-15, KR). Kun Johannes näki Jeesuksen ensimmäisen kerran, hän kutsui häntä ”Jumalan karitsaksi, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh.1:29). Hän on se karitsa, jonka Jumala valitsi ottamaan Iisakin paikan Aabrahamin profeetallisten sanojen mukaan: ”Jumala kyllä katsoo itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” Jeesus kastetaan Jordanilla vanhurskauden täyttämiseksi ja maailman synnin pois ottamiseksi, niin että tie Jumalan luo on auki monelle.
Paavalin mukaan kaste symboloi kuolemaa ja ylösnousemista uuteen elämään. ”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman” (Room. 6:3-4, KR). Jeesus täytti kaiken vanhurskauden, Jumalan vanhurskauden, kun hänestä tuli lopullinen uhri ihmiskunnan syntien ja rikkomusten edestä. Hän oli se Jumalan karitsa, joka piti uhrata Jerusalemissa kaiken vanhurskauden täyttämiseksi. ”Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti vaeltaakseen sinne” (Luuk.9:51) ”täyttääkseen kaiken, mitä profeetat olivat kirjoittaneet Ihmisen Pojasta (Luuk.18:31).
On ehdottoman välttämätöntä, että ristiinnaulitseminen, taivaaseen astuminen ja Jeesuksen kunniakas paluu tapahtuvat Jerusalemissa Moorian maassa. Se täytyi tapahtua samassa paikassa, jossa lähes 2000 vuotta aikaisemmin kaikkien uskovien isä oli valmis uhraamaan ainoan rakkaan poikansa.
Kunnes sen vanhurskaus nousee kuin kirkas valo
Uhrillaan Messias kukisti synnin ja kuoleman ja tulee saattamaan ennalleen maailmankaikkeuden oikean järjestyksen. Jerusalem on oleva ikuisen Kuninkaan istuin – Karitsan istuin ja oikeuden, hyvinvoinnin ja rauhan paikka. ”Sitten minä näin Karitsan seisomassa Siionin vuorella ja hänen kanssaan ne 144.000, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen isänsä nimi” (Ilm. 14:1, RK). Tällä kertaa Kuningas ei tule kärsivänä palvelijana, joka ottaa kantaakseen meidän rikkomuksemme ja syntimme, eikä Jumalan uhrikaritsana, vaan mahtavana hallitsijana, joka kukistaa vihollisensa jalkojensa alle. Messias tulee takaisin Jerusalemiin vallassa, voimassa ja kirkkaudessa palauttamaan Jumalan vanhurskauden.
Kun Jeremia antaa meille kaksi lähes identtistä profetiaa, joissa hän kutsuu sekä Messiasta että Jerusalemia samalla nimellä ”Herra meidän vanhurskautemme”, hän paljastaa meille yhden suurimmista salaisuuksista, joka on kätketty tämän Ikuisen kaupungin vanhojen kivien väliin: että vain Jumalan vanhurskaan Pojan kautta voi Jerusalemin vanhurskaus toteutua. Kaupunki ja Messias ovat yhtä, eikä niitä voi erottaa toisistaan. Jeesuksen, Jumalan Karitsan, kautta maailmankaikkeuden vanhurskas järjestys palautetaan alkaen Jerusalemista ja aina maailman neljään kulmaan.
Maanpäällinen Jerusalem on täällä ja se pitää sisällään menneisyyden ja tulevaisuuden. Se on täynnä jokapäiväisiä kamppailuja ja haasteita; se on harmin aihe joillekin, ja se on monien rakastama. Se on niin tuttu ja niin ainutlaatuinen, minun rakas kotini ja tulevien suurten tapahtumien varjokuva. Se odottaa kaihoten Jesajan ennustamaa päivää: ”Siionin tähden en voi vaieta, Jerusalemin tähden en saa rauhaa, ennen kuin sen vanhurskaus nousee kuin kirkas valo ja sen pelastus kuin leimuava soihtu. Kansat näkevät sinun vanhurskautesi, kaikki kuninkaat kunniasi ja sinulle annetaan uusi nimi, jonka Herran suu säätää” (Jes. 62:1-2, RK).
Kirjoittajasta: Hannah Kovner on israelilainen turistiopas, joka on erikoistunut opettamaan ja opastamaan messiaanisia ja kristittyjä vierailijoita Pyhässä maassa. Ennen siirtymistään kokoaikaiseen oppaan työhön Hannah oli töissä Netivyassa monta vuotta ja hänellä oli tilaisuus oppia ja tutkia Raamattua ja Uuden testamentin juutalaisia juuria. Hänellä on laajat tiedot Israelin maasta ja sen historiasta sekä Raamatusta, jonka hän osaa esittää alkuperäisessä kulttuurisessa ja hengellisessä perspektiivissään. Hanna syntyi ja varttui Moskovassa ja muutti Israeliin saatuaan loppuun media-alan opintonsa. Hannah asuu Jerusalemissa ja tuntee syvää yhteyttä ja rakkautta tähän ikuiseen kaupunkiin.
Netivyah
Opetus Siionista
nro 43, toukokuu 2021